Ajatella, että löysimme mökkiunelmamme tosiaan äidin kanssa sieniretkellä. Tai ei se mikään oikea sieniretki ollut, minä ajelin autolla pikkuteiden tienvarsia ja äiti osoitteli kainalosauvalla parhaat kantarellimestat. Äiti oli juuri päässyt lonkkaleikkauksesta ja isäkin oli viikonlopun poissa, joten olin tullut äidille seuraksi viikonlopun viettoon. Juttelimme samalla pitkäaikaisesta haaveestani löytää pikkuruinen mökki, jota voisi laittaa ja sisustaa rönsyillenkin, koska nykyinen koti on taas hyvin moderni ja suoraviivainen.

Matkalla taisin kuvatakin paria autiotönöä ja otimme osoitteen talteen leikitellen ajatuksella, että otetaan selvää ovatko asuttuja vai hylättyjä. Siinä sitten jo kotiinpäin suunnatessamme näimme peltoaukion päässä keltaisen talon ulkorakennuksineen, joka oli jotenkiin NIIN ihana, vaikkei nyt tietenkään missään priimakunnossa ollutkaan. Otin siitäkin kuvan jo kaukaa ennen kuin ajoimme tietä lähemmäksi. Pihaa pidemmälle emme kuitenkaan uskaltaneet, koska emme olleet varmoja, asuiko siellä joku. Pudonneesta yläkerran ikkunasta päättelimme kyllä, että talo oli asumaton, mutta emme kaksin uskaltaneet ottaa riskiä. Eihän äiti olisi kainalosauvoillaan kovin lujaa edes päässyt karkuun!

Palasimme mökille vielä sunnuntaina ja edelleen paikka näytti täydelliseltä. Ryhdyimme selvittämään tutun tuttujen kautta kuka talon omistaa, ja sattumalta isäni oli omistajan kanssa hyvää pataa harrastusten kautta. Jo maanantaina isä oli häneen yhteydessä ja homma eteni aika rivakasti jopa niin, että tiistaina äitini soitti kännykkääni hiljaa kuiskien:" Olen nyt sisällä täällä meidän mökissä, tämä on aivan ihana!".

Aviomieheni ei ensin ollut kovin ihastunut ajatukseen, koska on realisti ja tiesi, että keskenämme meidän ajankäytöllä ja osaamisella mökkiä ei ikinä saataisi asuttavaan kuntoon. Mutta kun isäni lupasi olla remontti- ja rakennusvastaava meidän suunnitellessa ja rahoittaessa projektia, hänkin lämpeni asialle. Isäni on monen taidon mestari, joten emme hetkeäkään epäilleet, etteikö unelmaa saataisi toteutettua.

Lokakuussa viimein teimme siis talokaupat hyvissä merkeissä, taisi omistajakin olla tyytyväinen että rakennukset ja pihapiiri saataisiin kuntoon. Eli miten tässä nyt oikeasti kävi näin? Haaveiden ja sieniretken kautta mökinomistajaksi? Onnellisempi en voisi olla!